Copyright © 2017 Annemari Rautavesi. All rights reserved.

29/05/2017

23/04/2017

10/03/2017

07/01/2017

29/07/2016

Please reload

Edelliset

Tänä keväänä on näyttelyissä valmistunut kolme kasvattiani champion- tittelille. Annmark Deeva ja siskonsa Diana sekä

Championeja

May 29, 2017

1/1
Please reload

Kiinnitetyt uutiset

Pennut kasvaa

31/5/2015

Lisäsin pennuista kuvia ”pentuja” osioon. Pienet kasvavat hyvin ja ovat jo jonkin aikaa syöneet lisäruokaakin. Hiekkalaatikolla käynnit näyttäisi sujuvan myös hienosti. Pentuihin pääsee tutustumaan ja varauksiakin otan jo vastaan. Punainen poika, Zen on alustavasti varattu. Seuraamme valkoisten osien kehittymistä, sillä poikaa haluttaisiin näyttelyttää.

 

Isäkissa yllätti olemalla diluution kantaja, joten kaksi pojista onkin cremejä. Ja varsin hassut ”kaksoset” ovatkin, niin samannäköisiä. San ja Taotao ovat varattavissa. Tytöistä päätin jättää jatkokasvatukseen Sisin, vaikka valinta ei ollut suinkaan helppo. Susussa on paljon kaunista, pään mallissa ja korvien asento sekä yleisilme.

 

Susu oli syntyessään pienin ja tarvitsi lisämaitoa alkuun saadakseen voimia ”maitobaari”taisteluun. Sisi -sisko on oikea seikkailuhenkinen ja tavattoman rohkea! Hän on ensimmäisenä ”karannut” pentuaitauksesta ja tutkii paikkoja varsin rohkeasti. Susussa voisi kuitenkin olla ainesta kasvatuskissaksikin, jos jotain kiinnostaa.

Please reload

Etsi tageilla