top of page

Pikkutassuja

Kummankin pentueen pienet kasvaa ja kehittyy. Vickanin pennut ovat jopa aika rasavillejä ja maailma on alkanut laajenemaan pentuaitauksen ulkopuolelle. Joka päivä pennut pääsevät seikkailemaan ja tutustumaan erilaisiin ääniin ja paikkoihin kodissamme. Alun arastelun jälkeen, hännät nousee itsevarmuuden merkiksi pystyyn ja sitten mennäänkin jo lujaa. Myöskään Galenen lievä takajalkojen virheasento ei silloin näytä haittaavan menoa yhtään!

Kohta on myös ensimmäinen rokotusreissu eläinlääkärille. Minnin pennut aukaisivat silmänsä ja ovat alkaneet harjoitella kävelyä pesässä. Minni emokin on alun jälkeen nyt rauhoittunut ja viettää aikaa muuallakin kuin pesäkopassa. Pienten painot ovat hyvässä nousussa. Vaikuttaisi olevan sininaamioita kaikki ja myöskin tabbyjä, kuten isänsä ja äitinsäkin. Joskin on vaikea erottaa lilaa tästä joukosta, kun tabby ominaisuus vaalentaa vielä värillisiä osia. Mutta parin viikon päästä värit ovatkin jo aika varmasti selvillä sitten.

Toinen tytöistä jää kasvatuskäyttöön, enkä ole ihan vielä varma jääkö ihan kotiin vai etsinkö sijoituskotia. siitä myöhemmin lisää. Dianan kanssa lähdetään näyttelyyn, PIROKkiin ilmoitettu molemmille päiville, jospa sitten CH tittelin saavuttaisi. Dianasta on kehkeytymässä upea naaras, kauniilla pään muodoilla. Juuri sitä, mitä hain tuolla yhdistelmällä aikoinaan. Sisko Deeva on menestynyt näyttelyissä ja astutettaneen piakkoin. Onnea Päiville Deevan kanssa! Myös ihana Kielo (Annmark Ellen) on astutettu ja saanee pentueen, toivon onnea Firepaw- kissalaan Kielon suhteen! Kannattaa heiltä sitten kysellä kauniiden pentujen perään!

Kiinnitetyt uutiset
Edelliset
Arkisto
Etsi tageilla
No tags yet.
bottom of page